Tämän muistin unestani, kun heräsin ensimmäisenä loman jälkeisenä päivänä: näin kauempana jäniksen, joka makasi maassa koiran tavoin mahallaan pää heiluen ja nykien. Se näytti riuhtovan jotain eriskummallisen raivokkaasti, ainakin ollakseen jänis (pidän jäniksiä häilyvinä, herkkinä ja säntäilevinä eläiminä, en riuhtovina). Uteliaana menin lähemmäksi katsomaan mitä jänis puuhaili, ja huomasin, että se repi oravaa kappaleiksi. Ja sen jälkeen, kyllä: söi oravasta irti riuhtomansa palat. Tuijotin absurdia näkyä järkyttyneenä, paikallani seisten. Minun siinä ihmetellessä jänis havahtuu ja huomaa minut, tuijottaa takaisin verta valuva kuono (sentään) jänikselle ominaisesti väristen ja alkaa murista minulle uhkaavasti. Ehdin ajatella olevani seuraavana jäniksen ruokalistalla, kun puhelimen herätys pelasti minut.
Puistattavan unen käynnistämä ensimmäinen työpäivä oli mainettaan parempi. Tunteja kului kymmenen, mutta työ eteni harvinaisen hyvin. Arki valui heti uomiinsa, rutiinit olivat turvallisella tavalla hyvin samanlaiset kuin vajaat neljä viikkoa sitten. Kaiken reissaamisen ja aktiivilomailun jälkeen se tuntui oikeastaan ihan mukavalta. Kotona on kivaa. Ainakin tänään, ja ehkä vielä ensi viikolla.
(Seuraavaan reissuun on aikaa enää noin kuusi viikkoa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti